Ihminen. Kirjoittaja. Puhuja. Ihmettelijä. Mediamuotoilija. Kirjailija.
En tiedä mitään kauniimpaa kuin suomen kieli ja sen ilmaisuvoima. Tai ihmiset. Tai ihmisluonto.
Sanna Wikström

Olen toiminut vuodesta 2006 media-alalla: kirjoittanut, konseptoinut lehtiä, luonut oman verkkomedian (hidastaelamaa.fi) ja tehnyt mediamuotoilua muuttavassa mediakentässä.
Viiden vuoden aikana olen ollut konseptoimassa Hidasta elämää -kirjaperhettä Otavan kanssa ja itse kirjoittanut 10 kirjaa: 9 tietokirjaa ja yhden romaanin. Olen rakastanut jokaista näppiksen painallusta ja joka ikistä palautetta, joita olen reilusta 70 000 myydystä kirjastani saanut.
Koen, että tehtäväni on parantaa ihmisten kokemusta elämästä.
Sanna Wikström
Suomessa teen sitä omistamani Hidasta elämää -brändin alla. Olen suunnitellut Hidasta elämää -puotiin lukuisia tuotteita muistipeleistä joulukalentereihin ja teepakkauksista hyvinvointikortteihin. Kirjoitan blogeja ja välillä myös teen myös verkkokursseja. Luennoin ja vedän yrityksille ja yhteisöille inspiraatiopuheenvuoroja.
Englanninkielisillä markkinoilla vien missiotani eteenpäin HeySun Oy:n Sunny Present -brändin alla UK:ssa, USA:ssa ja Kanadassa. Kortit ovat saaneet maininnan Forbesissa ja niitä hyödynnetään ympäri maailman pörssiyhtiöissä, kouluissa, terapia- ja lääkäritaloissa ja esimerkiksi sairaaloissa ja vankiloissa.
En voi vaikuttaa siihen, mitä maailmassa tapahtuu, mutta voin omalta osaltani pyrkiä vaikuttamaan siihen, miten kanssaihmiseni ympäri maailmaa elämän kokevat. Se, missä formaatissa missio tapahtuu, ei ole olennaista. Se on olennaista, että se tapahtuu.
Etähalauksia,

P.S. Niitä, joita kiinnostaa koulutukseni, niin täältä pesee: FM (suomen kieli), Mindfulness-ohjaaja ja NLP Master Practitioner.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.