LAMAANNUTTAVAT EPÄVARMUUS JA HÄPEÄ: Kun se iskee, moni painaa päänsä piiloon. Yrittää olla kuin ei oiskaan: pienentää itsensä ja lakkaa tekemästä.
Viime aikoina mä oisin halunnut tehdä niin. Oon miettinyt, että voisinko mieluummin täyttää maitohyllyjä marketissa. Olla luomatta mitään uutta. Lakata pelkäämästä, että jonain päivänä mun sielun tuotos ei kiinnosta ketään. Ja siten mut hylätään, koska en ole riittävän hyvä. Olen epäonnistunut. Hävettää. Maitopurkkien kanssa voisi olla helpompaa.
Ennen pelkäsin ja häpesin niin paljon, etten saanut mitään tehtyä. Koitin olla kuin en oiskaan. Kirjoitella turvallisesti pöytälaatikkoon. Eipä ainakaan hävetä, kun kukaan ei tiedä.
Vuonna 2014 tapahtui muutos. Tein silti. Pelkäsin, mutta tein. Hävetti, mutta tein. Oli aika muuttaa asioita.
Voisi kuvitella, että kun vuoden 2014 jälkeen mun kirjoittamia kirjoja on painettu n. 50 000 ja mun luomia korttipakkoja on myyty ympäri maailman n. 80 000, ei sinänsä tarvitsisi hävetä. Voisi olla sillee et hitto, mä tein tän. Mut ei. Yhä uudelleen kun siirtyy uusille vesille ja luo uudenlaista, on samassa epävarmuuden ja häpeän tilassa. Samaa olen kuullut monelta artistilta: Sen sijaan että iloitsee, kokee suunnatonta pelkoa. Kaiken sen menestyksen keskellä, jossa muut ajattelee sun olevan pelkkää blissiä, oletkin pelkkää muussia. Yhä uudelleen.
Vaikka tällä hetkellä koen suunnatonta epävarmuutta ja häpeää, koitan sanoa itselleni, että olen rohkea. Hävettävän rohkea. Ehkäpä jopa epävarmin rohkea tässä maailmassa - tai Kalliossa. Mutta ainakin rohkea.
Jos nyt perääntyisin ja katoaisin Lusin metsiin, jotain olennaista jäisi kesken. Nimittäin sen tunteen kohtaaminen yhä uudelleen. Yhä suuremmissa saappaissa tai suuremmilla areenoilla. Kunnes olen oppinut sen jonkin olennaisen.
Kun seuraavan kerran katsot ihaillen tai kadehtien ihmistä, joka on luonut jotain ja ehkä menestynytkin omilla jutuillaan, muista, että ei sen sisällä oo koko ajan ollut blissiä vaan enimmäkseen muussia. Tyyppi tärisee ja kyynelehtii, miettii, kehtaako astua ovesta ulos. Tai hengittää.
Sitä voidaan kutsua rohkeudeksi, mutta paremminkin kutsuisin sitä elämäntehtäväksi. 🦄 #sannanpohdintoja #minäkinpeän
Nää tyypit: oranssi hurmuri Unski ja aina niin innokas Poppa Kattila 💜 Näiden kanssa olen viettänyt aika paljon aikaa keväästä lähtien. Ne on pistäneet mut itkemään ja nauramaan samalla, kun ne on itkeneet ja nauraneet. Ollaan jaettu monta tarinaa ja mietitty, että miten joku noinkin erityinen syntyy. Erityiset syntyy aina suuressa tunteessa. Ja nää tyypit on erityisiä. Niinku kaikki ne tyypit, jotka syntyy. Lapset. Lapsille pitää antaa elämään mukaan kokemusta siitä, että ne on jokaisen tunteen kanssa kokonaisia, erityisiä. Ja että niillä on sisäistä vahvuutta ja voimaa – valtavasti. Ja että niiden unelmat voi toteutua – ja että se, mikä niiden sydämessä on, on todella tärkeää.
Nää tyypit, Unski ja Poppa Kattila, synty sanomaan lapselle: "Anna mennä (tai olla), sussa on kaikki se, mitä ikinä tarvitset – anna sen (SUN!) näkyä. Olet paras sinä tässä maailmassa, erityinen sinä!" ❤
Lasten omat voimakortit (Poppa Kattilan kanssa) ilmestyvät syyskuun aikana.
Minun unelmakarttani -kirja (Unskin kanssa) ilmestyy lokakuussa.
Kiitos kuvittajille Emmille ja Sanjalle ihanista hahmoista, joilla on tärkeä tehtävä edessä 💜 Kiitos Samuel kuvasta 💜 #lapset #lastenomatvoimakortit #minununelmakarttakirjani #erityinen #lapsi @hidasta
